Nrodea

Nordean asiakkaat voivat hankkia nyt esimerkiksi sormuksen, rannekkeen tai avaimenperän ja maksaa sen avulla kassalla alle 50.

Nordean Kantarilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta selviytyy asumismenoistaan entiseen.

Nordea on toimittanut asiakkailleen uuden palveluhinnaston, jonka mukaan moni peruspalvelu kallistuu tammikuun alussa.

Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan USU.

Maksullisella rannekkeella ja avaimenperällä voi maksaa kassalla alle 50 euron ostokset koskematta maksupäätteeseen.

Nordea avaa loppuvuoden ajaksi asiakaspalvelukanavan nuorten suosimaan keskustelupalvelu Jodeliin. Jodelin kautta käydään.

Yli 40 prosenttia Pohjois-Suomen matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä on vähentämässä henkilöstömääräänsä ainakin puolella.

Varaa Aika Kela Jari Litmanen Alussa elokuva on kokoelma yhteen liimattuja irrallisia kohtauksia, kunnes rikosepäily tuo tarinaan imua, ja kerronta. Jalkapallolegenda Jari Litmasen

Arvokas, 610 neliön jugendlinna Nokian Tehdassaaressa huutokaupataan. Kiinteistöyhtiön osakekannan omistanut yhtiö asetettiin.

Finanssikonserni Sampo on ryhtynyt aiempaa aktiivisemmin selvittämään mahdollisuuksia Nordea-omistuksensa myymiseen, kertoo.

Sopimuksettoman eron todennäköisyys on epämiellyttävän korkea, Nordean analyytikko Kristian Nummelin sanoo. Britannian ja Euroopan unionin väliset neuvottelut tulevista kauppasuhteista jatkuvat edelle.

Nordean mukaan korttimaksut eivät ole laskeneet yhtä nopeasti kuin keväällä. Nordean tuore koronamittari kertoo.

Kolmannen neljänneksen raportointikausi alkaa ensi viikolla. Heikoimmat tulokset ovat jo takana päin ja Nordea odottaa tulospudotusten olevan vuoden takaiseen nähden jo pienempiä kuin edellisellä nelj.

Lataa Chrome Videoyhteyttä varten tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on Käytämme Microsoft Teams -sovellusta. Lähetämme sinulle ennen sovittua uraohjausaikaa sähköpostiin linkin, josta

Sammon ja Nordean osakkeet ovat nousussa uutisspekulaatioiden jäljiltä. Aamun kovin nousija on perjantaina hyvän tuloksen.

Pienyrittäjä Elisa Pesosen debit-maksukortti kopioitiin viime vuoden marraskuussa, uutisoi Seura-lehti. Varas vei hänen.

Kaikki Espoon, Kirkkonummen, Kauniaisten, Hyvinkään, Inkoon, Nurmijärven, Siuntion ja Vihdin kuudesluokkalaiset pääsevät.

Analyytikon mukaan spekulaatiot Sammon haluista irtautua Nordeasta vaikuttavat uskottavilta. Nordea-potin myynti antaisi.

Pankit pyrkivät nopeuttamaan asiakaspalveluaan vilkkaana käyvän asuntokaupan vuoksi. Suomen kiinteistövälittäjien liitto.

Kulutuksen vähentyminen ja kauppojen suositukset koronaepidemian aikana ovat vähentäneet käteisen käyttöä maksuvälineenä.